3.3.2012

Lähes vegaaninen Optimus Prime

Sain tehtäväkseni leipoa Paulan yllärisynttäreille kakun aiheella Optimus Prime. Transformers ja robotit on mulle vähän vieras aihe mutta hetken mietittyäni sain idean (ja tekosyyn shopata kakkusprayn ;) )  hopea-violettiin kakkuun.
Sankari ja osa vieraista olivat kasvissyöjiä, joten kaiken vaaran välttämiseksi tein kakusta mahdollisimman vegaanin.

Kakkupohjan ohjeen löysin ihan googlettamalla ja Vegaanin Reseptit-blogista.

Kakkupohja
4,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
50 g laktoositonta margariinia sulatettuna (esim. sininen keiju)
3- 4 dl soijamaitoa (alkuperäisessä ohjeessa 3 dl, mutta yleensä joutuu lisäämään maitoa riippuen käytettyjen jauhojen laadusta. Taikinasta pitäisi tulla normaalin kakkutaikinan paksuista)

Sekoita ensin kuivat aineet ja sitten lisää soijamaito ja sulatettu margariini.
Paistetaan uunissa 200 asteessa n. 45 minuuttia. 


Tuolla kakkupohjaohjeella tuli melko tiivis kakku. itse olen tottunut höttöisempään mutta ihan toimivalta tuo vaikutti kumminkin.

Kakun väliin tein Alpron soijajogurtista (valutin suuremmat nesteet tästä ensin pois, jotta sain "maitorahkaa" ) ja Alpron vaniljakastikkeesta täytteen. Mukaan laitoin myös mansikkahilloa, vaniljasokeria ja jotta täyte ei valuisi pitkinpoikin, lisäsin myös hyytelösokeria ja  vaniljakreemijauhetta. Tämä oli ainoa kohta, jossa jouduin käyttämään tuotetta, jossa on maitoproteiinia, koska en löytänyt mitään täysin maidotonta tuotetta, jolla hyydyttää täytettä. :( 

Kuten kuvista näkee, niin tarvitsen vielä paljon harjoitusta tuon massakuorrutteen kanssa. Ikävästi myös tomusokerijäljet jäi pintaan vaikka kuin niitä sudin pois.


ONNEA PAULA 30-V. Tervetuloa vanhusten joukkoon. ;)
  

1 kommentti:

  1. Vegegeliä saa marketeista ja se on vegaaninen vastike liivatelehdelle. En oo kokeillut, mutta kaupassa pakettia kyllä pyöritellyt. Sitä ois kiva joskus kokeilla. Hieno kakku ja kyl tuo kuva on upea!

    VastaaPoista