16.2.2012

Halloum-pinaattipiirakka




Kaveri oli saanut kaveriltaan ohjeen Halloum-pinaattipiirakkaan ja koska ohje kuulosti maailman helpoimmalta ja halloum-asiat eivät koskaan voi olla huonoja, niin oli pakko kokeilla. Vähän leipurin luonnon päälle otti kun tein tämän piirakan kaupan pakastealtaan valmispohjaan mutta kerrankos sitä vähän oikasee.
Pohja:
Myllyn Paras piirakkapohja
Täyte:
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 pkt halloum juustoa
2 pss pakastepinaattia
200 g maustettua tuorejuustoa
ruokakermaa
2 munaa

Sipulit ja valkosipulit silpuksi ja pannulle. Sipulien sekaan sitten pinaatit ja pilkottu halluom. 
Anna seoksen lämmetä pannulla sen verran, että juusto pehmenee ja lisää sen jälkeen seokseen tuorejuusto ja ruokakerma. 
Itse käytin savulohi-tuorejuustoa ja laitoin koko paketin eli 200g, vaikka vähempikin olisi varmasti riittänyt. Ruokakermaa käytin n. 1 dl.
Lopuksi lisää vähän jäähtyneeseen seokseen kaksi kananmunaa ja kaada seos piirakkavuokaan ja paista piirakkaa 200 asteessa n. 30 minuuttia.

15.2.2012

Vispipuuroa aamupalaksi

Meillä sairastetaan influenssaa ja kuusivuotias potilas tilasi aamupalaksi vispipuuroa. Jostain syystä tätäkään ei ole tullut tehtyä pitkiin aikoihin, en oikeastaan tiedä edes, että miksi ei.

Tein puuron soveltaen kotikokki-sivustolta löytämälläni ohjeella.

1 l vettä
3 dl puolukoita
1½ dl mannasuurimoita
1½ dl sokeria.

Omassa puurossa makeutus oli steviaan ja vaniljasokeria, koska viime viikonlopun kakkuleivonta vei kaiken sokerin ja kun en ole kauppaan kuumepotilaan kanssa päässyt, niin nyt sitten meni makeutusaineella tämä. Mannasuurimotkin oli meillä kauramannaa.

Ensin keitin veden ja puolukat mehuksi. Mehusta siivilöin puolukan kuoret pois ja sitten keitin mannapuuron mehuun. Lopuksi vaahdotus ja jäähdytys. Tuli hyvää, tosin lapsi vähän nyrpisti nenää kun ei ollu kuulemma  tarpeeksi makeaa. ;)

14.2.2012

MÄ HALUUN!!

Ainahan sitä tahtois kaikki uusia kivoja välineitä ja juttuja, jotta voi päästä vähän välineurheilemaan lisää leipomisten ja erityisesti kakkujuttujen kanssa. Mun pitkäaikainen haave, joka ei millään suostu toteutumaan (koska iskee aina piheys vaikka tälläisen vois napsuttaa menemään useemmastakin verkkokaupasta) on tämä setti:
Noi kun sais ni ei muita tyllia ehkä koskaan tarttiskaan!

Myös kuviokaulin (monikossa kiitos. ;) ) olis kiva omistaa.
(kuva googlesta ja jostain blogista alunperin)

Ostoslistalla, odottamassa ilmestymistä, ovat myös nämä kirjat:
www.Pullahiiri.com sieltä kakkukirjan äidin löytää ja
Kakkuhelmen koti löytyy ositteesta http://jimijjjp.vuodatus.net/

13.2.2012

Kakkukoristeita

Teen aina kakkukoristeet sokerimassasta. Yleensä ostan valkoisen köntin ja värjään sen itse pastaväreillä haluamani väriseksi. Jos päällystän koko kakun massalla, niin silloin saatan käyttää valmiiksi värjättyä massaa.

Koristeita tehdään myös yleensä sarjatuotantona ja käytetään sitten pikkuhiljaa tarpeen mukaan.
Edellisellä shoppailureissulla Have Your Cake And Eat iI-kauppaan ostin uusia muotteja, joten kun vaan keksin käyttöä, niin pitää ruveta askartelemaan uusia koristeita.

Muffareita

Muffinseja matkan varrelta.

Yks halloween mentiin tälläsillä. Ihan perus porkkanamuffari, jonka sisään piilotin salmiakkisuklaapalan, ennenkuin työnsin nämä uuniin. Kuoruutteen tuorejuustokerman laitoin tahallaa lämpimän muffinsin päälle, jotta saadaan sotkua aikaan, kun pitihän näiden olla ällöjä ja kamalia halloweenin kunniaksi.
Suklaahippumuffinseja
Näissä mentiin ajatuksesta valmiiseen muffinsiin alta tunnissa. Päätin vaan haluta muffinseja ja sitten tehtiin. Ei tullut kovin makeita mutta eipä se kai aina ole niin justiinsa. Kuorrute tuorejuustosta.


Täytekakkuhistoriaani kuvina

Jotta saadaan heti täytettä blogiin niin lataan tähän kasan kuvia tekemistäni täytekakuista. Ensimmäiset on vuodelta 2008 ja viimeisin on viime syksyltä. Täytekakut on mulle se THE juttu. Rakastan näiden kanssa askartelua.

Sydämellistä ystävänpäivää




Ensimmäinen virallinen blogipostaus. 
Eilen oli hyvää aikaa askarrella ystävänpäiväksi sydämiä. Itse kakku tuli tehtyä jo lauantaina mutta omia hermoja säästääkseni, jätin suklaatransfereiden kanssa leikkimisen seuraavall päivälle. Nuo transferit on kivoja mutta voi että osaan aina sotkea niiden kanssa. Nytkin nuo valkoiset ei ole ulkoasultaan ihan priimaa mutta ei anneta sen häiritä. Syödään ne vaikka silmät kiinni. ;)

Leivosten pohja on tehty Ei Paluuta Takaisin ohjeella. Ohjeen taisin bongata alunperin yhdeltä foorumilta ja sen jälkeen se on ollut käytössä. Tuhtia kakkua saa tällä ohjeella aikaan ja jokainen joka tykkää suklaa-asioista, tykkää varmasti myös tästä.

Ei paluuta takaisin -kakku

Sekoita keskenään:
4,5 dl jauhoja
3 dl sokeria
1/4 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria

Sulata kattilassa:
210 gr voita
6 rkl kaakaojauhetta

Lisää 2,5 dl kiehuvaa vettä, anna poreilla 30 sekunnin ajan, sekoita ja kaada jauho-sokeriseokseen. Sekoita tasaiseksi.

Vatkaa:
2 munaa
1,25 dl piimää tai esimerkiksi maito/jogurttiseosta, jotain hapanmaitotuotetta kuitenkin!
2 tl ruokasoodaa
4 tl vaniljasokeria

Vatkaa munat ja muut sekaisin keveäksi vaahdoksi (käsivatkain riittää hyvin). Lisää muna-piimäseos taikinaan, sekoita tasaiseksi. Kaada taikina pellille, paista 175 asteessa 15-20 minuuttia.

Sillä aikaa kun kakku on uunissa, tee kuorrutus.

Sulata:
200 gr voita
5 rkl kaakaojauhoja
2 tl vaniljasokeria

Tarkennus: anna voiseoksen poreilla hetken (puoli minuuttia) kattilassa ennen kuin lisäät maidon ja tomusokerin. Sekoita samalla, ettei kaakaojauhe pala pohjaan.

Lisää:
5 rkl maitoa ja iso paketti tomusokeria

Sekoita tasaiseksi. Lisää tomusokeria/nestettä tarvittaessa.

Lisää:
1,25 dl saksanpähkinöitä/pekaanipähkinöitä paloiteltuna. (ite en näitä tällä kertaa laittanu ollenkaan...)

Kaada kuorrute lämpimän piirakan päälle. Nauti!


Tähän ystävänpäiväversioon en tehnyt tuota kuorrutusta vaan pelkän kakun päälle laitoin suklaalla transferit päälle ja jäähdyttyä leikkasin sydämenmuotoisella piparkakkumuotilla valmiit leivokset.

Ja loppuun kuva sotkusta. Jos jonkun asian osaan, niin sotkea. :D
p.s. näkisittepä tiskialtaan...